Määtän märinät Maalaisjärjellä maailmaa vastaan

Itsensä myymisen jalo taito

Pitkästä aikaa. Tuntuu että nyt on pakko jotain kirjoittaa, lähinnä että saa itsestään pihalle ja ehkä omia ajatuksiaan selkeytettyä.

Olen ensimmäistä kertaa puolueen jäsen, liityin kunnallisvaalien tiimellyksessä Perussuomalaisiin. Miksi? Noh, ehkä kuitenkin eniten ainakin puolueohjelmassa on yhteistä arvopohjaa, ja suomalaisuuden henki kuitenkin puhuu minulle vahvana. Siihen kuuluu oman kansan, oman maan, oman kulttuurin, oman kielen ja kaiken sen, mikä tekee meistä suomalaisia, rakastaminen. Ennen muita. Oma pesä ensin. Todettakoon myös se, että jos puolueiden ohjelmia selaa, niin ihan jokaisessa puolueessa löytyy ne samat arvot ja painotukset. Ero on lipun värillä. Enkä pidä itseäni vielä ainakaan perussuomalaisille sieluani myyneenä, ja koen olevani kokolailla epäpoliittinen henkilö. Olen duunariperheen lapsi, mutta silti kaikella kunnioituksella sen voin sanoa, että punaista lippua en tule ikinä liehuttamaan, en aatemaailmasta enkä periaatteesta. Lippuni väri on sinivalkoinen. Laulun sanoin, turha meikäläistä yrittäkö katekoriloittaa. Mutta asiaan, jota toivottavasti on. Viimeisten päivien juttuja taas kun on seurannut, niin perkele vieköön! Olen maksava jäsen, ja mitta on alkanut täyttyä siihen malliin, ja minulla on oikeus sanoa mielipiteeni puolueen johdon toimintaan! Turha on tulla sanomaan kenenkään mitä voin sanoa ja mitä en. SEN LUPAUKSEN annan jokaiselle, joka minua äänestää seuraavissä eduskuntavaaleissa, koska minä AION päästä sinne mäelle. Maalaisjärkeä, suoraselkäisyyttä ja suoraa puhetta sinne kaivataan, eikä kieroja lieroja jotka huoraavat isänmaan ja kansalaisensa sille kuka vaan eniten maksaa.

Petyin ensimmäisen kerran Perussuomalaisiin eduskuntavaalien jälkeen, joissa äänestin persua. Mietin silloin, että MITEN VOI OLLA vallanhimo...vai mikä perkele niin kova, että Arhinmäen takkijumppa kyllä naulasi asian kohdalleen hallitusneuvotteluiden jälkeen. Tämän jälkeen hallitusmeno onkin ollut aika surullista seurattavaa, ja lähinnä tuon edellä mainitun päätöksen jälkeistä selittelyä asiasta jos toisesta. Tätä on perusteltu sillä, että otetaan vastuuta ja sitä täytyy kantaa...myymällä kaikki se joka ainakin vaaleissa oli niin saatanan tärkeää?!? Kaikki se, josta äänestäjille luvattiin pitää kiinni?!? Perussuomalaiset ovat olleet hallituksessa kuin muinainen RKP, heittopussi ja täyte, ehkä hieman äänekkäämpi muristessaan kun joku asia ei ihan ole mennyt niinkuin olisi pitänyt mennä (eli täysin päinvastoin), mutta tätä on myyty meille kannattajille vastuunkannolla. Monestako periaatteestaan ovat Kokoomus ja Kepu joutuneet luopumaan tai edes hirveästi joustamaan, eivät juuri yhdestäkään. Ilmeisesti on niin tärkeää, että vaikkei olla siinä isojen poikien porukassa niin riittää kun saa hengailla pari askelta jäljessä että ainakin pienemmät luulee että noi on samaa porukkaa. Noh, jotenkin tässä on aina pikku kiehahduksin selvinny eteenpäin itsekin. Suurin osahan noista hallituksen jutuista on tullut saatanallainen höyry päällä esille, pakolla yritetty puskea läpi...jjjja viime tingassa vedetty koko esitykset pois. Olisi vaan mielenkiintoista tietää, mitä "pikkujuttuja" näiden taustalla on saatu uitettua läpi ihmisten huomaamatta.

Nyt sitten. Puoliväliriihen jälkeen. Anteeksi jälleen ranskani, mutta mitähän vittua?!?!? Perussuomalaiset luopuvat oikeusministerin salkusta, ja vaihtavat sen selkää taputellen ja kehuskellen kulttuuriministerin postiin. Eikä siinä, minä jos kuka kannatan ja arvostan suomalaista kulttuuria ja sen tukemista, oli se sitten perinteisiin nojautuvaa tai sitä postmodernia paskaa. Kuka missäkin näkee kauneuden tai viisauden. Mutta kuitenkin. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin kyllähän oikeusministerin salkku olisi ollut kovempi ja tärkeämpi salkku kantaa. Joskus aikoinaan kulttuuriministerin salkku annettiin sille hallituksen ainoalle/toiselle RKP:läiselle että sai tuntea olevansa mukana jossain. Nyt ollaan sitä hallintarekisteriä ajamassa taas (ollaan ollaan, älkää väittäkö...). Kokoomus sai salkun, jossa ne määritteet sitten viedään lakiin ja päätetään. Odottakaahan vain mitä sieltä tulee, sanois Mertarantakin...Noh, yksityisautoilua ollaan ja tullaan kurittamaan vielä oikein tosissaan, siinä on yksi paikka kääntää takkia puolueen johtohenkilöillä "vastuunkantamisen" nimissä. Berneriä ei ainakaan ole PerusÄssä saanu kuriin ja järjestykseen vieläkään. Halvalla meni kulttuuriministerin paikka, nauroivat Sipilä ja co. iloisesti.

Henkilökohtaisesti en tunne juurikaan perussuomalaisia johtohenkilöitä, ja puolueenkin väkeä lähinnä kotikunnastani nyt vaalien myötä. Mutta täytyy sanoa, että Timo Soinin on todellakin aika väistyä. Minun silmissäni se äijä ei ole yhtään mitään. Kaiken möi mitä myytävissä oli (todennäköisesti ehdin erehtymään, vielä löytyy jotain). Kuinka paljon Soinikin kuvittelee, että hän pystyy kusemaan äänestäjien ja puolueen jäsenien kengille väittäen sen olevan vain vettä jonka kesä kuivattaa ja ymmärretään kun kasvetaan isommiksi? Ja tämän jälkeen vaatimaan isännän äänellä yhteistä rintamaa ja vastuunkantoa esimerkkinsä mukaisesti? Valta vei ensimmäisestä neuvottelusta lähtien tuota miestä, ja nyt kun on joku suurlähettilään paikka kulisseissa pedattu ja persut saatu kesytettyä taas pienpuolueeksi räkyttämään niin on hyvä lähteä. Lisäksi tämä toiminta, poliittinen peli, etoo minua. Tapa jolla Sampo Terho nostettiin fanfaarein tähän hallituksen avainministerin virkaan (suurin osa taiteilijakunnasta on jo kovin sanoin tuominnut koko touhun, ja anteeksi kaikille taiteilijakavereilleni...ei ole mun vika...jos minä oisin niin...). Oikeesti rakkaat taiteilijat! Ei kaikki perussuomalaiset ole mulkkuja (vaikka minä satun ehkä olemaankin) ja kulttuurinvihaajia. Fasistinatsirasistijuttuihin en jaksa edes lähteä. Noh, takaisin asiaan jota toivottavasti on. Soinilla on sairaalloinen PAKKO saada Terhoa esiin ja nostetta puolueen puheenjohtajaksi. Noh, ehkä se suoraselkäinen osuus on se ettei tätä yritetä edes peitellä mitenkään. Ja miksi? No koska Halla-aho on kova ehdokas ja epäilen että tällä hetkellä vahvemmilla kuin koskaan, kaiken näiden kikkailujen jälkeen. En arvostele Sampo Terhoa, kun en oikeastaan tiedä/tunne kaveria ollenkaan. Semmoinen tojotamainen, harmaa, hajuton ja mauton. Varmaan tyypillinen poliitikko. Oikeasti voi olla ihan pätevä kaveri, en tiedä. Mutta kun soinilaisuudesta on oppinsa imenyt, niin kaikki on myynnissä ja itsensä kauppaamisen jalot taidot on saatu varmasti mestarilta. Puolueen linja tulisi jatkumaan "tuttuna ja turvallisena". Minä en arvosta YHTÄÄN yleensäkään sellaisia henkilöitä, jotka eivät seiso sanojensa takana ja pidä kiinni niistä periaatteista jotka ovat jollekin luvanneet. Kyllä minä ymmärrän, että kompromisseja on tehtävä...jo näitten muksujenkin kanssa saati kabineteissa. Mutta että KAIKKI periaatteet, jotka jo määrittävät oman minuuden ovat myytävissä, niin eijeijeijei... Noh, ehkä kaikilla ei noita ole taakkanaan, tai miksi kukakin ne kokee. Minulle ne määrittävät minuuteni, sen minkä pohjalta asioihin uskon ja koen, ja minkä pohjalta haluan viedä tulevaisuutta parempaan suuntaan.

Minä taidan mennä Jyväskylään puoluekokoukseen kyllä antamaan ääneni, ja tällä hetkellä se menee aika vahvasti Halla-aholle. On aika ottaa puolue takaisin suoraselkäisille suomalaisille (ikään, väriin, uskontoon, seksuaalisuuteen, sukupuoleen tai sukupuolettomuuteen katsomatta).

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän JarnoPelkonen1 kuva
Jarno Pelkonen

Persut astuivat omaan miinaan sillä hetkellä kun pettivät heidät joiden puolta lupasivat pitää aikoinaan pitää.

Toimituksen poiminnat