*

Määtän märinät Maalaisjärjellä maailmaa vastaan

Jälkikaikuja ja ajatuksia puoluekokouksesta

Tuli käytyä ensimmäistä kertaa puoluekokouksessa, puolueen jäsenenä ja motivoituneena antamaan äänensä muutokselle. Sikäli kannaltani kävi niinkuin "liitossa oli sovittu", kaikki ääneni saaneet päätyivät niille paikoille joille heidän pitikin. Onnea Jussi, Laura, Teuvo ja Juho, sekä Riikka! Minä, ja moni muu kaltaiseni antaa Teille kaikille täyden tuen johtaessanne meitä kentän väkeä kohti uusia tuulia. Mandaatti jonka saitte, on vahva, mutta vielä sitäkin vahvempi on viesti mandaatin takana. Eikä sitä viestä olleet allekirjoittamassa vain me, jotka olimme paikan päällä, vaan sen viestin on allekirjoittanut moni suomalainen joka ei paikan päällä ollut syystä tai toisesta. Pieni osa niistä ihmisistä on puolueen jäseniäkään, mutta kaikki he, omaavat samanlaisen terveen, maalaisjärkeen pohjautuvan suomalaisen arvomaailman. Sen viestin takana on ihan tavallisia ihmisiä, suomalaisia, Suomen kansalaisia. Vähäosaisia, työssäkäyviä, yrittäjiä, isiä, äitejä, ukkeja, mummoja.

Valinnat ovat herättäneet ennenkaikkea nuo "kaikki muut". Suuri osa jäsenistä kentällä tiesi, mitä tulee tapahtumaan, eikä näin kisan jälkeen ole tarpeen ruveta sen enempää siitä jälkipelaamaankaan. Terhon lobbaukselle oli omat tekijänsä taustalla, mutta ne eivät riittäneet tällä kertaa. Toivottavasti, ja ilmeisesti voi todeta että nähtävästi puolue ja ennenkaikkea ajamamme asiat menevät yhtenäisenä eteenpäin hajanaisen sijaan. Hajaannus omien keskuudessa lyö pahemmin kuin vieraan miekka, totesi joku viisas aikoinaan. Tai ainakin sinnepäin. Meillä on kohdattavanamme nuo "kaikki muut".

Erityisesti media villiintyi suorastaan heti ensimmäisen pj-äänestyksen tuloksen vahvistuttua. Hallitus kaatuu, fasismi valtaa tämän maan, rasisismin riemuvoitto, olipa Jyväskylässä pitkien puukkojen yötä ja tätä fasismin nousua pitää estää jo yleislakolla. Sanonpa tähän väliin, että henkilökohtaisesti alan loukkaantua jokaisesta rasisti- ja fasismisyytöksestä, joka kohdistuu pelkästään jo Perussuomalaista jäsentä tai äänestäjää kohtaan. Sama asia kun vasemmistoliittolaista nimittelisi totalitaristiksi ja kommunistiksi, jotka haikailevat Neuvostoliiton perään. Ja toisaalta ei paljon kiinnosta mitä sanotte. Noihin heittoihin on helppo ryhtyä, kun faktat loppuvat ja halutaan vain heitellä tehokkaita ilmaisuja jotka jäävät elämään vailla totuuspohjaa.

Kaikki muut, olivat ja ovat edelleen pöyristyneitä ja yöunensa menettäneitä. Kaikki muut, ovat kaatamassa hallitusta ja sulkemassa yhteistyötä Perussuomalaisilta, joka ovelta. Kaikki muut, ovat sitä mieltä että nyt täytyy kaikelle tälle saada stoppi. Kukaan noista kaikista muista, ei suostu lukemaan....tai ainakaan ymmärtämään sitä viestiä, joka ainakin minulle tuli hyvin selväksi Jussin puheesta. Perussuomalaisten poliittiset tavoitteet eivät ole muuttuneet. Perussuomalainen puolue ei ole muuttunut, edelleen, me samat jäsenet jotka olemme olleet kukin aikansa verran toiminnassa ovat samoja. Puheenjohtaja piti vaihtaa, koska Soini päätti ettei hän jatka. Näin tehtiin. Medioillekin tämä pitäisi oikein rautalangasta, tai ratakiskosta vissiin vääntää. Tai en tiiä, voipi olla että ratakisko on viisaampi ja antaa periksi tässäkin tapauksessa. JOS median edustajat oikeasti kuuntelisivat ja tekisivät työnsä laadukkaasti ja kuten journalistin kuuluisi, PUOLUEETTOMASTI, niin viesti olisi hyvinkin erilainen mitä me saamme lehdistä ja nettijulkaisuista lukea. Silloin näissä esiteltäisiin älykäs ja rauhallisesti puhuva, asiansa perusteleva ja provosoimatta argumentoiva puheenjohtaja, joka esiintyy hillitysti ja harkitusti, tarjoten yhteistyön kättä mm. Sipilän hallitukselle. Maahanmuuttokriittisyys ja EU-kriittisyys ovat Perussuomalaisten vahvoja teemoja, ja niistä pitää pystyä muidenkin puolueiden puhumaan vastaavalla tavalla. Tapana kuitenkin eritysesti medialla on, kuten kokouksen aikana ja jälkimainingeissa saattoi eri medioista todeta, että nuo kaksi asiaa ja varsinkin ensimmäinen otetaan ainoaksi kärkiteemaksi. Nuo kaksi asiaa otettiin heti teemoiksi, joille Sipilä ja Orpo (länsimaiset arvot? Sekoomukselle omineena) sanoivat heti että ei käy. Anteeksi ranskani, mutta mitä helvettiä?!? Medioissa ne ovat kärkinä, mutta kun niistä pitäisi edes keskustella jotta valtion kannalta tärkeä hallitusyhteistyö saataisiin pidettyä käynnissä, niin se ei käy. Koska todellisuudessa se ei käy, niistä ei haluta edes keskustella, vaan vaihtoehto on se että ota ja niele, mm. Kokoomuksen arvot. Tähänkin asiaan on Halla-aho todennut jo ennen vaaleja, että pidetään vaan kiinni SOVITUSTA hallitusohjelmasta. Mutta eihän se käy...

Surukseni sain lukea Herra Tasavallan Presidentin Sauli Niinistönkin kommentit valintaan....yleensä valtion päämies onnittelee puolueiden uusia puheenjohtajia, eikä alennu samaan kastiin kuin nuo, kaikki muut. Tämä on pieni järkytys itselle, enkä siitä sen enempää tässä. Ehkä kirjoitan henkilökohtaisen kirjeen Herra Presidentille, koska arvostukseni häntä kohtaan ollut valtakuntamme johtajista ehkä Mannerheimin jälkeen suurin.

Ainoa poliitikko joka on ymmärtänyt asian  ja näkee sen kuten minäkin näen, on (moniltakin osin arvostamani) Mikko Kärnä. Kuten hän kirjoituksessaan http://mikkokarna.puheenvuoro.uusisuomi.fi/238308-jussi-halla-ahosta toteaa, niin mitä enemmän TE -kaikki muut-, mitä enemmän te nöyryytätte, lyötte maahan ja lyötte hiljaiseksi Perussuomalaisten suita, sitä voimakkaammaksi tämä puolue käy. Tämä puolue ja Perussuomalaisuuden aatteet eivät ole vain Jussin, Lauran, Toivon, Juhon ja Riikan, kuten ne eivät olleet Soininkaan, vaan ne ovat jonkun suuremman ja laajemman joukon aatteita. Väheksyntä ja ulossulkeminen saa aikaan vastareaktion, joka voi aiheuttaa vielä suuremman järkytyksen joillekin kuin vain tämä puheenjohtajiston vaali. Ja se reaktio tulee näkymään sitten eri tavalla, ja vaikutukset Suomessa ja EU:ssa tulevat olemaan toista mittaluokkaa. Se ei ole fasismin eikä rasismin nousua, eikä toivottavasti vasemmistoterrorisminkaan (vaikka se hyväksyttävämpää nyky-Suomessa onkin), vaan se on Suomen kansalaisten, hiljaisten ja poljettujen huuto korvesta, että nyt riittää. Se huuto on täynnä suomalaisten ihmisten ääniä, ajatuksia ja tunteita, joilta valtapuolueet ovat vain ja ainoastaan pyhässä vihassaan Perussuomalaisia kohtaan sydämensä sulkeneet.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Se huuto on täynnä suomalaisten ihmisten ääniä, ajatuksia ja tunteita, joilta valtapuolueet ovat vain ja ainoastaan pyhässä vihassaan Perussuomalaisia kohtaan sydämensä sulkeneet."

Minä en vihaa, kiellän ehdottomasti vihaavani persuja ja muslimeita. Kenties jotain muuta vihaan, mutta en nyt muista mitä tai ketä.

Muiden vihasta ketäkin kohtaan en tiedä, mutta monet ovat itse sanoneet vihaavansa muslimeita. Liekö totta tai liioittelua, en mene sanomaan, enkä väitä mitään.

Mutta jos se siltä nyt tuntuu että kaikki vihaa persuja, niin nythän sen persut käytännössä voi sitten kokea millaiselta se vihan kohteena oleminen tuntuu.

----------------

Mikä tässä "uudessa" perussuomalaisuudessa minua nyt mietityttää, on se että pyhä viha muslimeja kohtaan on heidän mielestään hyväksyttävää, mutta pyhä viha persuja kohtaan´ei olisi hyväksyttävää. Onko se niin?

Käyttäjän PetriMtt kuva
Petri Määttä

Mistä kohtaa sinä pyhän vihan muslimeja kohtaan löysit? Ei satu minun silmään vaikka yritin katella useemman kerran. Vähän minäkin vihaan, ja vielä vähemmän muitten vihoista välitän, mutta jos nyt tunnustan niin valkosipulia, Robinin musiikkia ja yleensä suomirap -skeneä. Mutta jos kirjoitukseesi nyt kuitenkin tartun, niin noin päinhän se menee tänä päivänä, että pyhä viha -lainaan tekstistäsi- muslimeja kohtaan ei ole hyväksyttävää vaan vihapuhetta, mutta persuja saa kivittää minkä kerkiää ja repiä vapaasti vertauksia kolmannesta valtakunnasta. Eikös se noin ole? Ja enemmänhän se pyhä viha on tuolta islamistisesta suunnasta länsimaista kulttuuria kohtaan.

Ehkä enemmänkin mieleni olen ruvennut pahoittamaan, kuitenkin oman maan kansalaisista on kyse, ja täällä kaikkien pitäs keskenään toimeen tulla. Eikä kyseessä ole kuitenkaan mikään pieni vähemmistö.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Mistä kohtaa sinä pyhän vihan muslimeja kohtaan löysit? Ei satu minun silmään vaikka yritin katella useemman kerran. Vähän minäkin vihaan, ja vielä vähemmän muitten vihoista välitän, mutta jos nyt tunnustan niin valkosipulia, Robinin musiikkia ja yleensä suomirap -skeneä. "

Hei, meillä tuntuu olevan sama maku musiikin suhteen, ainakin mainitsemistasi "muusikoista" täsmälleen sama mielipide, vaikka viha onkin tässä yhteydessä väärä samavalinta?

Valkosioulista sen sijaan tykkään ja käytän sitä ruuanlaitossa melkein aina, jos muistan. Chillipippurista en ole oppinut tykkäämään, sellaisesta tulisesta paprikast kylläkin.

Kyllä se muslimiviha vain tuntuu totta olevan perussuomalaisessa puolueessa, vaikka muuta väität. Nyt se linja on ottanut sitten kaiken vallan puolueessa.

"Mutta jos kirjoitukseesi nyt kuitenkin tartun, niin noin päinhän se menee tänä päivänä, että pyhä viha -lainaan tekstistäsi- muslimeja kohtaan ei ole hyväksyttävää vaan vihapuhetta, mutta persuja saa kivittää minkä kerkiää ja repiä vapaasti vertauksia kolmannesta valtakunnasta. Eikös se noin ole? Ja enemmänhän se pyhä viha on tuolta islamistisesta suunnasta länsimaista kulttuuria kohtaan."

Persut nyt sattuu olemaan poliittinen puolue ja sellaista saa wirallisesti kivittää, ja pitääkin kivittää, jos aihetta löytyy. Muslimit taas on tavallisia ihmisiä, jotkut tosin vähän epätavallisia ja jotkut erityisen hyviä ja toiset erityisen pahoja. Heidän kivittämisensä ei kuulu länsimaisen kulttuurin arvojen piiriin, ei vaikka joidenkin muslimien arvoihin kuuluukin länsiarvojen vastustaminen.

On ihan hyvä että kolmatta valtakuntaa, sen muistoa pidetään esillä ja sitä pidetään pahana ja on tavallaan hyvä että myös silloin kun maahanmuuttokriitikot haluaa korostaa suvisten pahuutta, suviksia verrataan hitleriin. Se antaa toivoa että kun kerran suviksia pidetään pahoina, niin myös Hitleriä pidetään pahana ja se on hyvä se.

Kamalaa olisi jos Hitleriä alettaisiin vertaamaan hyvinä pidettyihin asioihin. Sitäkin on tapahtunut ja se on paha se.

"kuitenkin oman maan kansalaisista on kyse, ja täällä kaikkien pitäs keskenään toimeen tulla. Eikä kyseessä ole kuitenkaan mikään pieni vähemmistö."

Jokaisella pitää voida olla omat mielipiteensä. Meillä suviksilla on omat mielipiteemme Halla-aholaisuudesta. Se teidän pitää vain hyväksyä. Teillä on omat mielipiteemme meistä suviksista, me hyväksymme sen, koska olemme suvaitsevaisia.

Tätä maata pitäisi johdettaman demokraattisesti ja kaikkien mielipiteitä pitäisi kuulla, mutta joskus se on mahdotonta.

Presidentti ja hallitus yrittävät edistää maamme turvallisuutta, lähinnä itäistä vaaraa vastaan, vahvistamalla EU:n sisäisiä turvamekanismeja. Perussuomalaiset haluavat torpata sen eroamalla koko EU:sta. Tässä on sellainen ristiriita että nämä kaksi mielipidettä eivät nyt enää, Soinin syrjäyttämisen jälkeen, sovi samaan hallitukseen. Siksi perussuomalaisten ministerien on nyt jätettävä makeat postinsa. Näin se vain on.

Toimituksen poiminnat