Määtän märinät Maalaisjärjellä maailmaa vastaan

Miksi Laura Huhtasaari?

Kotikuntani Hausjärven fb-sivuilla alkoi keskustelu- ja "kehumis"ketju omien presidenttiehdokkaidemme urotekojen ja tekemättä jättämisten jakamiseksi. Rupesin kirjoittamaan vastausta, mutta tekstiähän rupesi taas tulemaan, niin päädyin kirjoittamaan asiastas tänne. Jaanpahan sitten tämän faceenkin...

Otanpa osaa minäkin, ja luonnollisesti (perussuomalaisenakin) puhun Lauran puolesta. Ihan ensin otan muutaman asian esille josta en välttämättä ole samaa mieltä. Itse asiassa, ennen kuin Laura oli edes puheissa ehdolle olin vahvasti sitä mieltä että Sauli on mies paikallaan. Olen pitänyt hänen tyylistään edustaa Suomea monessa kohtaa. MUTTA. Sauli meni rankasti metsään kesällä puuttuessaan Perussuomalaisten sisäisiin asioihin, oikein aloittelijamainen virhe suorastaan. Kuinka monelta murhamieheltä hän armahtaessaan kysyy, oletko katunut tehokkaasti? Luulisi lakimiehen ymmärtävän sen oikeusvaltion periaatteen, että kun tuomio on kärsitty on pöytä puhdas siltä osin. Sanktiot on hoidettu. Tämä, jonkun mielestä pieni asia poisti vähäisenkin kannatuksen hänen osaltaan. Kiitos kuudesta vuodesta Sauli, ja moro. Noh, on nyt muitakin asioita, mutta koska hän ei ole ehdokkaani niin en rupea ruotimaan tässä yhteydessä sen enempää.

Lauran "heikkoutena" voidaan ehkä pitää tiettyä kokemattomuutta, hän on varsin tuore kasvo kotimaisessa valtakunnan politiikassa. Ja jostain syystä myös hänen henkilöstään provosoidutaan hyvin herkästi, vaikka se tuntuu vaivaavan "muita" kaikkien meidän perussuomalaisten osalta. Kokemattomuus voi olla toisaalta hyödyksikin, tuolloin hän ei ole jumittunut vanhoihin toimintatapoihin ja -malleihin, ja kuten hän hyvin avoimesti keskusteluissa tuokin rohkeasti ja kinaamatta omia mielipiteitään ja näkökantojaan asioihin. Toinen asia mikä korvaani särähtää on hänen uskonnollinen vakaumuksensa (tosin tässäkään ei ole yhtään eroa, samalla tavalla särähtää ihan peruskristitynkin vahva kanta), mutta valtiota ja uskontoa ei ole syytä 2000-luvullakaan sotkea toisiinsa. Sinällään jokaisen usko on jokaisen henkilön oma asiansa, kunhan se istuu vallitsevan yhteiskunnan oloihin ja normeihin.

Laurasta saadaan koko Suomen ja kaikkien suomalaisten presidentti, enkä tarkoita vain kliseisesti...kaikkihan joutuvat puoluekirjastaan luopumaan ja ottavat roolinsa koko kansan isänä. Tarkoitan sitä, että Lauralle on VARMASTI Suomi maana, ja me suomalaiset ihmisinä ja maamme kansalaisina tärkeimpiä. Hän haluaa ajaa Suomen etua, ja erityisesti sisäistä solidaarisuutta kansalaisten kesken. Hänen teemanaan on itsenäinen ja itsemääräämisoikeuden omaava Suomi. Hän ajaa tervettä ylpeyttä suomalaisesta identiteetistämme. Paljon puututaan maahanmuuttoteemaan, joten otetaanpa sekin sitten tähän. Rajat kiinni ei tarkoita Suomen sulkeutumista muusta maailmasta. Se ei tarkoita sitä, että Suomesta tulee entinen Neuvostoliitto josta tarvitsee luvat olit sitten menossa tai tulossa. Se tarkoittaa kontrolloitua rajavalvontaa. Sitä, että sinä kuka olet maahamme tulossa näytät passia ja todistat henkilöllisyytesi kuka olet ja miksi olet tulossa. Ei se ole sen vaikeampaa kuin alle 30 vuotiailta henkkareiden kysyminen ja esittäminen Prisman kassalla jos ostat saunakaljaa, tai esität poliisille kysyttäessä ajokorttisi tai ravintolaan mennessä joudut todistamaan ikäsi näyttämällä henkkaria. Kovin suuresta asiasta ei ole kyse, ja silti siitä tehdään julkisuudessa ihan helvetinmoinen numero.

Suomi ei voi olla koko maailman sosiaalitoimisto, ja Suomen kansalaisuus ei ole mikään yleismaailmallinen ihmisoikeus. Nykyinen meno ajaa Suomea vahvasti siihen suuntaan. Nämä ovat tietty arvovalintoja, mutta minä haluan että mieluummin ne vähäiset verorahat joita maksan menevät suomalaisen vanhuksen hoitamiseen tai lapsen kasvattamiseen ja hänen hyvän elämänsä edesauttamiseen, kuin siihen että väkipakolla pidetään yllä osin hyvinkin lainvaistaista ja tuettua maassa-oleilujärjestelmää (tai tähän ainakin tietyt ryhmät hyvin julkisesti pyrkivät). Se on arvovalinta siinä vaiheessa Hausjärven kunnassakin, kun nuoristotoimelta puuttuu rahaa puuttuvan nuoriso-ohjaajan tai lastensuojelun työntekijän palkkaamiseen, ja samalla ylläpidetään puoltatoista/kahta virkaa kunnassa muutaman perheen päivittäiseen hyysäämiseen ja kädestä pitäen auttamiseen. Kyllä, Suomella on kansainvälisiä velvotteita pakolaissopimusten pohjalta. Hyvä, pidetään niistä kiinni (kuten esim. Hausjärven kunta nyt tekee), mutta se saa luvan riittää. Tämä on iso asia, se aiheuttaa monenlaisia heijastuksia moneen eri asiaan: sosiaalipalveluihin, perhepalveluihin, terveydenhoitoon, turvallisuuteen ja kaiken kaikkiaan koko maamme talouteen. Suomalaiset ensin, siksi minulle Laura. Lainaan suoraan Lauraa hänen Rovaniemen puheestaan 7.10.2017, että minunkaan isovanhempani eivät taistelleet tämän maan unelman puolesta sen takia, että tämä kaikki vain annetaan pois. Siksi Laura.

Laura osaa puhua ja keskustella asioista ilman provosoitumista. Hän esittää asiansa hyvin selkeästi ja perustellusti, eikä lipsu mielipiteistään vaan seisoo selkä suorana niiden takana. Laurassa näkyy mielestäni erittäin hyvin keskustelukulttuuri joka meissä Perussuomalaisissa on (varsinkin nykyään kun jäljellä on vain selkärankaisia), että asioista voidaan olla eri mieltä ja niistä voidaan puhua, ja silti tehdä päätöksiä tavoitteena yhteinen hyvä. Siksi, Laura.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Kiinteistövälittäjälle sopivaa puhetta. Vaikka talo on "hyvässä kunnossa", se haisee. En osta.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Ei se ole hometta, täällä kävi vain hikinen huoltomies puhdistamassa röörit...

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Eikös mainostaminen ollut täällä kiellettyä?

Käyttäjän KH kuva
Kalevi Härkönen

"Luulisi lakimiehen ymmärtävän sen oikeusvaltion periaatteen, että kun tuomio on kärsitty on pöytä puhdas siltä osin. Sanktiot on hoidettu."

Halla-aho kuittasi korkeimman oikeuden tuomion olleen 'muutaman ihmisen henkilökohtainen tulkinta', joten kyllä Niinistön viesti oli ihan ymmärrettävä. Hassua että näinkin päivänselvä asia pitää perussuomalaisille vääntää rautalangasta.

Käyttäjän TapaniPollari kuva
Tapani Pollari

Aivan, Laura ehdottomasti myös minun valinta.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

Hän ajaa tervettä ylpeyttä suomalaisesta identiteetistämme.
........

Voisitko määritellä Suomalaisen identiteetin? Minä en nimittäin tiedä miten se määritellään.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

Hän ( Laura ) esittää asiansa hyvin selkeästi ja perustellusti
.................

Laura väittää, että luudalla lentäviä noitia on olemassa ja perustelee väitteensä raamatulla. Voihan sitä sanoa "selkeästi perustelluksi", eri asia on riittääkö perustelu siihen, että asiaa voisi pitää totena.

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen

Laura on minun valintani.

Maalaisjärkensä ja hyvän esiintymistaitonsa vuoksi.

Verratkaapa varsin, kunhan väittelyt alkavat. Ja jättäkää tuo joutava jauhaminen lentävistä noidista raamatun perustelemana. Osoitatte vain pikkumaisuutenne.

Käyttäjän jouniauranen kuva
Jouni Auranen

Kyllä se on iso asia jos presidenttiehdokas ei usko tieteeseen...

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Hauskka, että "olin vahvasti sitä mieltä että Sauli on mies paikallaan", mutta sitten jokin "poisti vähäisenkin kannatuksen". Päättäisit nyt olitko vahvasti Saulin kannalla, vai oliko kannatuksesi vähäistä.

Olen melko varma, tai siis oikeasti vain oletan, että Laura Huhtasaari ei ole mielissään, jos hänet nähdään isänä.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Järjettömän hyvä ehdokas, ja olisi myös hyvä Presidentiksi. MUTTA Tärkein puuttuu ja se on kokemus! Ei mahda mitään, mutta joskus politiikkassa ei saa olla rehellinen, varsinkaan ulkopolitiikassa.. Joskus on pakko sanoa sellaista mitä ei oikeasti tarkoita, ja onko Huhtasta vielä tähän, en usko!
Mutta äänestän häntä silti, koska tiedän että Niinistö valitaan, ja tahdon osoittaa äänelläni, ettei nykymeno ole terveellistä tai hyvästä!

PS. Huhtasta tulee hyvä Presidentti Niinistön valtakauden jälkeen, ja toivotaan että Suomi on yhä silloin Suomi! :)

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

En epäile hetkeäkään, etteikö Huhtasaari olisi järjettömälle hyvä ehdokas. Olisi ehkä kuitenkin parempi keskíttyä arvioimaan, mitkä ehdokkaat olisivat järjelliselle järjettömänhyviä.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Huhtasaaren pitäisi liittyä muslimiseurakuntaan, nämä uskontoon liittyvät vihapuheet loppuisivat kuin seinään valtakunnansyyttäjän avustamana.

Toimituksen poiminnat